... maanantai ...

Aina yhtä ihana maanantai.. mulla se nyt ei poikkea mitenkään normaalista tai siis muistakaan päivistä.. mutta..

Viikonloppu oli ja meni, eipä tullu tehtyä juuri mitään. Anoppilassa käytyä, lasten tapahtumassa botniahallissa niin ja olin kummituksien ( nuorimmaisen lapsosen kummitätien ) kanssa lauantai iltana vähän katsomassa iltaelämää kaupungilla, siis istuen auton takapenkillä kuunnellen musiikkia ja melkeimpä oltiin aivan hiljaa <3 sain tuossa hiljaisuudessani mietittyä asioita ja omaa elämää.. Toin tietysti nuo asiat julki sitten eileen kotipuolessa ja mitäs siitä sitten seurasikaan.. hitonmoinen riita joka siis jatkuu edelleen, ei puhuta ollenkaan näköjään toisillemme. Noh, onneksi hän on töissä.
Ei vissiin saa tuoda omia ajatuksia julki tai asioita mitkä vaivaa tai edes kertoa että tuntuu uuvuttavalta hoitaa KAIKKI asiat yksin. Ottaen huomioon että olen käynyt aikaisemmin läpi masennuksen joka kovaa vauhtia puskee itseään esiin jos kaikesta pitää vaan olla hiljaa. Rakastan mun perhettää mutta en mä tällästä elämää kuitenkaan halunnut. Musta tuntuu että mulla ei ole ollenkaan aikaa mun OMILLE lapsille, toki YRITÄN olla äiti myös näille kahdelle muullekin tytölle koska heillä ei näköjään sellaista ole.. ei vaan yksinkertaisesti riitä kädet ja aika. Koen hirveitä tunnontuskia siitä että en "ehdi" antaa kaikkeani omilleni, se vaan on fakta että omat on omia vaikka kaikki asutaanki kaikki saman katon alla. Omiin vaan on erillainen tunneside <3 En tiedä, tuntuu että on vähän eksyksissä tällä hetkellä. En oikein tiedä mikä mun rooli loppupeleissä on. Monitoimikone!
Tiesin toki alustaalkaen että helppoa ei varmasti tule olemaan kuusi henkisessä perheessä mutta välillä käydään äärirajoilla.
On toki hyviä päiviä ja hetkiäkin paljon ja tiedän onnistuvani koska lapset kyllä antavat palautteen sen mukaan.
Ja kavereita toki kiitän ku jaksavat tulla tänne hullunmyllyyn mua aina moikkailemaan.